Näyttelyluettelo
EXHIBITION CATALOGUE
Tiina Itkonen: Anori – Pohjoinen tuuli
Valokuvaaja Tiina Itkonen (s. 1968) on kuvannut napa-alueita kuten Grönlantia, sen luontoa ja ihmisiä jo lähes 30 vuoden ajan. Näyttely esittelee kuvia Itkosen pitkän uran varrelta – vuosikymmenien aikana kuvien päähenkilöt ovat kasvaneet lapsista aikuisiksi, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat iskeneet Itkosen kuvaamien Luoteis-Grönlannin Inughuitien* elinkeinoon ja elämäntapaan.
Pienissä Luoteis-Grönlannin kylissä hylkeen, mursun ja muiden arktisten eläinten metsästäminen on vielä arkipäivää ja eläimet ovat tärkein ravinnonlähde monille kotitalouksille. Inughuitit ovat pyrkineet säilyttämään perinteisen elämäntapansa mahdollisuuksien mukaan, talvella metsästetään koiravaljakon kanssa merijäällä ja kesällä metsästetään sarvivalaita kajakista harppuunan kanssa. Viime vuosina jäällä metsästämisestä on tullut vaarallisempaa. Jäät ovat heikkoja ja metsästäjät kohtaavat enemmän avovettä. He eivät pääse alueille, joilla he ennen metsästivät merijäällä. On mahdollista, että tämä vanha perinteinen elämäntapa katoaa ikuisiksi ajoiksi.
Äärimmäisissä olosuhteissa kuvaava Itkonen on matkustanut yli 1500 kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakoilla, kalastusveneillä, purjeveneillä, öljytankkereilla, rahtilaivoilla ja helikoptereilla, ja viipynyt pienissä kylissä tutustuen paikallisiin ihmisiin. Itkonen toteaa viettävänsä 10 prosenttia ajastaan kuvaten ja 90 prosenttia ihmisiin tutustuen. Kielitaito ja ihmisten kanssa vietetty aika ovat avanneet kuvaajalle ovia ja rakentaneet molemminpuolista luottamusta.
Itkonen tunnistaa kuitenkin roolinsa yhteisön ulkopuolisena toimijana. Hän on Grönlannissa aina qallunaaq, ulkomaalainen ja ulkopuolinen. Valokuva on aina kuvaajan näkemys ja havainto todellisuudesta. Näyttely pyrkii herättämään keskustelua yhteisön ulkopuolisen valokuvaajan roolista vähemmistöyhteisön kuvaajana ja pohtii samalla kuvaajan mahdollisuuksia kertoa työnsä kautta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ihmisten elämään.
*Inughuitit ovat pohjoisin inuiittiryhmä.
Kiitokset:
Inughuit tamassinut qujanaq! Kristin Laidre and Susan McGrath/Piniartoq Project, Ann Andreasen/Uummannaq children’s home, Ole Jorgen Hammeken, Birthe Pedersen, Julie Hardenberg, Marit Holm. Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Patricia Seppälän säätiö, Finnfoto, Pohjoismainen Kulttuuripiste, Jokes, The Pew Charitable Trusts, Artproof, Greenland Institute of Natural Resources, the Association of Fishermen and Hunters in Greenland (KNAPK), Greenland’s Department of Fisheries and Hunting.
Yhteistyössä:
Tiina Itkonen: Anori – Northern Wind
Photographer Tiina Itkonen (b. 1968) has been photographing Arctic regions such as Greenland—its nature and people—for nearly 30 years. The exhibition presents images from across Itkonen’s long career. Over the decades, the subjects of her photographs have grown from children into adults, while the impacts of climate change have profoundly affected the livelihoods and way of life of the Inughuit* people of Northwest Greenland whom Itkonen has photographed.
In the small villages of Northwest Greenland, the hunting of seals, walruses, and other Arctic animals remains part of everyday life, and these animals are the primary source of food for many households. The Inughuit have sought to preserve their traditional way of life whenever possible: in winter, hunting takes place on sea ice with dog sled teams, and in summer, narwhals are hunted from kayaks using harpoons. In recent years, hunting on the ice has become more dangerous. The ice is weaker, and hunters encounter more open water. They can no longer reach areas where they previously hunted on sea ice. It is possible that this ancient traditional way of life may disappear forever.
Working in extreme conditions, Itkonen has travelled more than 1,500 kilometres along Greenland’s west coast by dog sled, fishing boats, sailing vessels, oil tankers, cargo ships, and helicopters, spending extended periods in small villages getting to know local people. Itkonen notes that she spends 10 percent of her time photographing and 90 percent getting to know people. Language skills and time spent with the community have opened doors for the photographer and helped build mutual trust.
At the same time, Itkonen acknowledges her role as an outsider to the community. In Greenland she is always a qallunaaq—a foreigner and an outsider. A photograph is always the photographer’s own perspective and observation of reality. The exhibition seeks to provoke discussion about the role of an outsider photographer when depicting a minority community, while also reflecting on the photographer’s ability to communicate, through their work, the impacts of climate change on people’s lives.
*The Inughuit are the northernmost Inuit group.
Thanks to:
Inughuit tamassinut qujanaq! Kristin Laidre and Susan McGrath/Piniartoq Project, Ann Andreasen/Uummannaq children’s home, Ole Jorgen Hammeken, Birthe Pedersen, Julie Hardenberg, Marit Holm. Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Patricia Seppälän säätiö, Finnfoto, Pohjoismainen Kulttuuripiste, Jokes, The Pew Charitable Trusts, Artproof, Greenland Institute of Natural Resources, the Association of Fishermen and Hunters in Greenland (KNAPK), Greenland’s Department of Fisheries and Hunting.
IN COOPERATION:
Luoteis-Grönlanti on yksi harvoja paikkoja maailmassa, jossa koiravaljakkoa käytetään merijäällä metsästämiseen. Moottorikelkka voi jättää meren jäälle, kun taas koirat löytävät aina kotiin.
Metsästys ei ole vain tärkeä osa Inughuit-metsästäjien kulttuuri-identiteettiä, vaan yhteisöjen tärkein ravinnonlähde. Kaikkein pohjoisimmilla alueilla maanviljely ei ole vaihtoehto. Laivat täydentävät kauppojen elintarvikevarastoja vain muutaman kerran vuodessa.
Grönlannin hallitus sääntelee nykyään mm. jääkarhun, mursun ja sarvivalaan metsästystä metsästyskiintiöillä, joita tarkasti noudatetaan. Metsästys elantoa varten ei aiheuta vaaraa eläinpopulaatioille.
Viime vuosina ilmasto on ollut arvaamaton. Ihmiset eivät enää tiedä milloin meri jäätyy ja kuinka kauan se on jäässä. Metsästäjät kertovat, että 90-luvulla meri oli jäässä kymmenen kuukautta vuodessa ja jää saattoi olla kaksi metriä paksua. Nykyään jää saattaa olla vain kolmekymmentä senttiä paksua ja jää kantaa ihmisen vain puolet vuodesta.
Grönlannissa merijäästä häviää noin kymmenen prosenttia vuosikymmenessä. Tutkijat arvioivat, että Pohjoinen jäämeri on kesäisin täysin jäätön vuosisadan puoliväliin mennessä. Jäällä tapahtuvaan metsästykseen perustuva toimeentulon kulttuuri on jo häiriintynyt. On mahdollista, että tämä perinteinen elämäntapa katoaa ikuisiksi ajoiksi.
Northwestern Greenland is one of the rare places in the world where dog sleds are used for hunting on sea ice. You can get stranded on sea ice with a snowmobile, but the dogs always find their way home.
Traditional subsistence hunting is not only an important element of the cultural identity of Inughuit hunters, it is also their main source of food. Agriculture is not an option in the far north. Ships come only a few times a year with supplies.
The Greenlandic government has set hunting quotas for polar bear, walrus and narwhal, and the quotas are strictly adhered to. Subsistence hunting does not pose a threat to these animal populations.
In recent years, the climate has been unpredictable. People no longer know when the sea is going to freeze and for how long. Inughuit hunters told that in the 1990s, the sea was frozen over for ten months a year, and the ice crust could be two meters thick. Now the ice topped at thirty centimeters and is strong enough to carry people for only about six months a year.
In Greenland, sea ice is disappearing at a rate of about ten percent a decade. Scientists predict the Arctic will become mostly sea ice-free in summer by mid-century. The age-old culture of on-ice subsistence hunting is already feeling disruption. It’s possible this traditional way of life will be lost forever.
Inughuit – maailman pohjoisin alkuperäiskansa
Grönlannissa (grönlanniksi Kalaallit Nunaat) asuu noin
56 000 ihmistä, joista lähes 90% on inuiitteja. Pohjoisin Inuiittiryhmä, Inughuitit, asuvat Luoteis-Grönlannssa. Heitä on noin 800, joista yli 600 asuu Qaanaaqin kaupungissa ja loput kolmessa kylässä, Qeqertatissa, Savissivikissa ja Siorapalukissa.
Qaanaaq sijaitsee noin 1200 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Kun aurinko laskee lokakuussa niin se nousee seuraavan kerran helmikuussa. Vastaavasti keskiyön aurinko paistaa huhtikuun lopulta elokuun loppuun.
Inughuit – The world’s northernmost indigenous people
Greenland (Greenlandic: Kalaallit Nunaat) is home to ca.
56 000 people, 90% of whom are Inuit. The northernmost group of Inuit, the Inughuit, live in northwestern Greenland. There are ca. 800 Inughuit, over 600 of whom live in the town of Qaanaaq and the rest in three villages, Qeqertat, Savissivik ja Siorapaluk.
Qaanaaq is situated ca. 1200 kilometers north of the Arctic Circle. In the winter, the polar night lasts four months. This far north, the polar night begins in October and ends in February, and equally in the summer, the midnight sun shines for four months, from April to August.